SunUra Oy on päässyt 15.3. pidettävään loppukisaan haastekilpailussa, jossa Jyväskylä, Kuopio ja Lahti etsivät rohkeita tiimejä ratkaisemaan rakennusalan työttömyyshaastetta. SunUra osallistuu haastekilpailuun osana konsortiota, johon kuuluvat SunUran lisäksi Eezy Valmennuspalvelut Oy:n Eezy työllisyyspalvelut, Live-säätiö sr ja S-Pankki Vaikuttavuussijoitukset Oy.
Kaupunkien yhteinen haastekilpailu
Lahti, Jyväskylä ja Kuopio haastoivat yritykset, palveluntuottajat ja kumppanit kehittämään uudenlaisia palveluita, joiden avulla rakennusalan työttömät ja lomautetut löytävät pysyvän tai väliaikaisen työpaikan. Lahteen, Jyväskylään ja Kuopioon ennustetaan yhteensä vähintään 1500 uutta rakennusalan työtöntä työnhakijaa tänä vuonna.
Haastekilpailuun haettiin tiimejä, joissa yhdistyy erilainen ja monipuolinen osaaminen esimerkiksi ICT-alalta, työllisyyden hoidosta tai valmennuspalveluiden parista. Asiantuntijaraati valitsi kilpailuvaiheeseen kuusi tiimiä, joilla on monipuolista osaamista haasteiden ratkaisemisesta, ymmärrystä aihepiiristä ja kohderyhmästä sekä idea siitä, miten tiimi vastaa haasteeseen. Tiimit esittävät haastekilpailun tuomaristolle 15.3. Jyväskylässä uusia ratkaisuja, joilla rakennusalan työttömien työllistymistä voidaan edistää. Tuomaristo valitsee voittajaksi innovatiivisimman, vaikuttavimman ja suurimman skaalautumispotentiaalin omaavan idean.
Ilmoittatudu seuraamaan haastekilpailun päätöstilaisuutta 15.3. klo 12-14
Haastekilpailu on pilotti, joka täydentää kaupunkien olemassa olevaa palvelutarjontaa. Kaupunkien tavoitteena on löytää uusia vaikuttavia ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka ehkäisevät työttömyyden pitkittymistä ja edistävät työvoiman kohtaantoa. Voittajan kanssa voidaan laatia palvelusopimus, jonka arvo on 270 000 euroa.
Yhteishankinnan tavoitteena on myös se, että kaupungit saavat tietoa siitä, millaisia uusia ja innovatiivisia ideoita palvelumalleja markkinoilla on kehitteillä. Kaupungit haluavat tukea uudistavan ja kokeilevan toimintakulttuurin syntymistä, jonka kautta voidaan saavuttaa taloudellisia ja toiminnallisia hyötyjä. Haastekilpailun avulla luodaan uudenlaisia yhteistyömalleja sekä pyritään lisäämään ratkaisukeskeistä ja ennakkoluulotonta toimintakulttuuria.