Työ-SIB -hanke

SunUra on palveluntuottajana mukana Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa vaikuttavuusinvestointihanke Työ-SIBissä. Hankkeen päätavoite on auttaa tuhansia pitkäaikaistyöttömiä työllistymään. Hanketta toteutetaan yhteistyössä työllisyysalueiden, S-Pankin ja palveluntuottajien kanssa. SunUra valmentaa Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Uudellamaalla.

Työ-SIBissä työskentelevät valmentajat ovat taustaltaan eri alojen ammattilaisia, joilla on tahtotila ja kyky tukea ja valmentaa asiakkaita kohti työllistymistä. Toimintamme vahvuutena on hyvähenkinen tiimi ja työhyvinvointi näkyy myös tavassa kohdata ja palvella asiakkaitamme.

Kenelle Työ-SIB -hanke on?

Työ-SIB tarkoitettu sinulle, jos tavoitteenasi on edetä kohti työelämää ja hyötyisit yksilöllisestä ja räätälöidystä valmennuksesta. Palvelu on asiakkaalle maksuton.

Huomioi seuraavat kriteerit palvelulle:

  • työttömyys on kestänyt vähintään 6 kk tai enintään 48 kk viimeisten 60 kk aikana
  • työhistoriaa tulee olla viimeisen 5 vuoden ajalta yhteensä vähintään 12 kk

Mitä valmennus on?

Työ-SIBin valmennus on asiakkaille työllistymistavoitteeseen räätälöityä yksilöllistä palvelua, jossa työstetään niitä työnhakutaitoja, -välineitä, keinoja ja väyliä, jotka vahvistavat mahdollisuuksia työllistymiseen. Hyödynnämme valmennuksessa SunUran yritystiimimme kontakteja ja osaamista työnetsinnälle luodaksemme toimivia väyliä yrityksiin työllistymiseksi. Nopean työllistymisen rinnalla, haluamme taata, että asiakkaillamme on osaaminen työnhakuun.

Työskentely valmentajan kanssa toteutuu 1-4 kertaa kuukaudessa joko etäyhteyksin tai tavaten toimistolla. Valmennuksessamme on mahdollista osallistua yksilöohjauksen lisäksi ryhmämuotoisiin koulutuksiin, joidet teemat liittyvät esim. haastatteluharjoituksiin, Canvan käyttöön, LinkedIn profiilin tehokkaampaan hyödyntämiseen, video cv:n luontiin.

Miten hankkeeseen mukaan?

Hankkeen asiakasohjaus on valitettavasti tällä erää päättynyt, mutta palvelemme palvelussa olevia asiakkaita vielä vuoden 2025 loppuun asti.

Lue lisää ohjelmasta täältä.

Ota yhteyttä Sariin

Sari Kuosmanen