Olemme yhteiskuntavastuullinen ja kestävän tuloksekas valmennus- ja työllisyyspalvelujen kehittäjä ja tuottaja. Haluamme tuoda yhteiskunnalle hyvinvointia ja säästöjä tehokkaiden työllistämispalveluidemme kautta.
SunUra Oy tuottaa valmennus- ja työllistämispalveluita yrityksille, julkiselle sektorille sekä muille työllistämistoimijoille. Palvelumme auttavat kuntia ja julkisia organisaatioita edistämään pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Yrityksemme on erikoistunut välityömarkkinoihin.
SunUra on ollut mukana monissa suurissa valmennuspalvelukonsortiossa, joiden avulla tuhansia pitkäaikaistyöttömiä on työllistetty tai saatu ohjattua jatkokoulutukseen. Työllisyyshankkeita olemme toteuttaneet muun muassa Pirkanmaan, Kanta- ja Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueilla.
Asiantuntijoillamme on pitkä kokemus työllisyyttä edistävien projektien käynnistämisestä ja vetämisestä, yritys- ja viranomaisyhteistyöstä, oppilaitosyhteistyöstä, välityömarkkinoista, palkkatukeen liittyvästä lainsäädännöstä ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä. Vahvuuksiamme ovat hyvät yhteydet yrityksiin ja kyky monitahoiseen yhteistyöhön. Sujuvalla ja asiakaslähtöisellä palvelullamme olemme onnistuneet saavuttamaan erinomaisia tuloksia.

Henkilöstövuokraus- ja rekrytointipalvelut
Palvelumme auttaa kuntia ja julkisia organisaatioita edistämään pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Asiantuntijamme ovat erikoistuneet välityömarkkinoihin.

Yrityskartoituspalvelut
Palvelumme auttaa kuntia ja julkisia organisaatioita edistämään pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Asiantuntijamme ovat erikoistuneet välityömarkkinoihin.
Referenssit
-
Pirkanmaan TE-palvelut
Työtalo Pirkanmaa, työ- ja työkokeilupaikkojen etsintä
2000 henkilöasiakkaan työhönvalmennuspalvelu vuosina 2019-2021, jossa vastasimme asiakkaan valmennuksesta vuoden ajan. Asiakkaille etsittiin työ- ja työkokeilupaikkoja yhteensä 6000:sta yrityksestä.
-
Linnan Kehitys Oy
Yrityshaavi
Kartoitus, jossa selvitetään hämeenlinnalaisten yritysten kehittämis- ja rekrytointitarpeita sekä kiinnostusta oppilaitosyhteistyöhön. Ensimmäisellä kierroksella 2020-2021 kartoitettiin 3125 yritystä. Vuonna 2022 tehdään Yrityshaavin toista kierrosta.
-
PIRKANMAAN TE-PALVELUT
Imago-hanke
Teimme Pirkanmaan TE-toimiston koordinoimalle Imago-hankkeelle alkukartoituksen, millaisia rekrytointihaasteita yrityksissä on ollut, miten niihin on reagoitu, ja miten työnantajakuvaa on kehitetty. 200 kartoitettua yritystä.