SunUra toimii pitkäaikasityöttömiä työllistymään auttavassa Työ-SIB-hankkeessa palveluntuottajana Hollolan ja Lahden seudulla, Uudellamaalla sekä uusimpana Pirkanmaalla.
SIB (Social Impact Bond) tarkoittaa tulosperusteisesti rahoitettua vaikuttavuusinvestointihanketta, jossa palveluntuottajilta ostetaan suoritteiden sijasta tuloksia. Työ-SIB-hankkeen tilaaja on Työ- ja elinkeinoministeriö ja sen rahoituksesta ja hallinnosta vastaa sijoittajilta rahastoa kerännyt S-pankki.
Positiivista asiakaspalautetta Hollolasta ja Lahdesta
Hollolan ja Lahden seudulla Työ-SIB:ssä on aloittanut 237 asiakasta, joista 53% on työllistynyt.
Hollolan ja Lahden asiakaspalautetta on keritty jo keräämään kahdesti ja positiivisten palautteiden määrä on lisääntynyt huimasti. Tammikuun kyselyn tulokset ovat kaikkien kysymysten osalta paremmat kuin keväällä 2021. SunUra on hionut palvelumalliaan ja asiakkaat kokevat sen hyväksi.
Palautekyselyn vastausprosentti oli 64 ja kolmeneljäsosaa vastaajista oli yli 50-vuotiaita. Puolet vastaajista oli ollut palvelun piirissä kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Ohjaajat ja asiakkaat ovat kohdanneet kerrasta kahteen kuukausittain. 54% vastaajista koki, että palvelu oli vastannut täysin heidän odotuksiaan ja 43% oli osittain samaa mieltä. Luvut ovat lähes samat, kun kysyttiin, kokivatko asiakkaat saaneensa apua työpaikan löytämiseen. 66% vastaajista koki saaneensa riittävästi henkilökohtaista ohjausta ja 26% oli osittain samaa mieltä.
Asiakkaat olivat tyytyväisiä nopeaan, kannustavaan ja henkilökohtaiseen alkuun ohjelmassa. Tyytyväisiä oltiin ansioluetteloiden parantumiseen ja työhakemustekstien kanssa sparraamiseen. Työnhaun näkökulmien laajentumista valmennuksen avulla pidetiin tärkeänä. Asiakkaat toivoivat, että Työ-SIB:n kaltaista apua olisi tarjolla heti työttömyyden alussa.